Olen 43-vuotias ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu ja asun Valkeakosken Lintulassa. Olen syntynyt Saksassa ja olen kaksoiskansalainen. Suurimman osan elämästäni olen kuitenkin asunut Suomessa ja kohta viimeiset 12 vuotta Valkeakoskella.

Siviiliammatissani olen palvelupäällikkö ja kontrolloin IT-palvelujen laatua asiakastyytyväisyyden lisäämiseksi, sekä fasilitoin asiakastapaamisia ja palavereita osana asiakassuhteiden hallintaa. Minulla on useita palveluhallinnan parhaiden käytäntöjen suoritettuja sertifikaatteja, jotka auttavat kehittämään palveluita kustannustehokkaalla tavalla.

Olen suorittanut aikuisiässä, työssäkäynnin ohella, HAMK:in Valkeakosken yksikössä kansainvälisen liiketalouden korkeakoulututkinnon (Tradenomi) ja opiskelen paraikaa taas työn ohella MBA-tutkintoa varten. Uskon, että elämä on jatkuvaa oppimista ja Suomessa meillä on siihen loistavat mahdollisuudet.

Vapaaehtoistyötä olen tehnyt niin vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa, kuin järjestysmiehenä Tehtaan kentällä. Odotan myös Koronan jälkeistä aikaa, että pääsee taas Valkeakosken Heracles-kerhossa harrastamaan Krav Magaa.